Uusimmat artikkelit

Coca-Colaan sijoittaminen

Maailman suosituin virvoitusjuoma Coca-Cola

Coca-Colaan sijoittaminen on ollut varma valinta vuosikausia. Se on yhtiönä vanha kuin taivas ja vakaa kuin kallio. No ei aivan, mutta sillä on varsin pitkä historia juomateollisuudessa ja vakaana osakkeen arvonkasvattajana ja osinkojen jakajana. Nämä molemmat edesauttavat luottoa siihen, että yhtiön osake jatkaa nousuaan edelleen tasaisen varmasti, ellei markkinoilla tai lainsäädännössä tapahdu jotain merkittävää. Coca Cola on ennalta–arvattavuutensa takia helpohko kohde myös binäärioptiosijoittajalle, kun usein voi luottaa kurssin nousuun. Otetaan hieman tarkempi katsaus Coca Colan historiaan ja markkina-asemaan.

Coca Cola yhtiön historiaa

Yhtiö on alun perin perustettu jo 1944, mutta juomaa joka alun perin oli CocaColan synnyn taustalla, tehtiin jo 1800 luvun lopulla. Alkuperäisessä juomassa oli mukana ilmeisesti myös kokapuunlehtiä ja uutetta, jotka sisälsivät piristäviä aineita. Myös Coca Colan pahimmalla kilpailijalla Pepsico:lla on pitkä historia aina 1900-luvun alusta asti. Makua on yritetty vaihtaa muutaman kerran historian aikana mm. 1985 mutta tuloksetta. Vanha tuttu maku on ollut kuluttajille niin voimakkaasti makuhermoissa, ettei uusia makuja ole haluttu ottaa lämmöllä vastaan. Pullokokoja on edelleen maailmalla useita lennoilla tarjottavista 1dl minitölkeistä aina 3 litran pulloihin asti. Suomessa valmistuksen ja pullotuksen hoitaa käytännössä Sinebrychoff panimo.

 

Tölkkejä ja pulloja on monen kokoisia.

Tölkkejä ja pulloja on monen kokoisia.

Coca-Colan markkinat nykyään

Johto uskoo yritykseensä vankasti koske yhtiöstä maksetaan rahaa ulos osinkoina ruhtinaallisesti vuodesta toiseen. Jotta tätä voidaan jatkaa, täytyy tulostakin syntyä. Coca Cola on maailmanlaajuisesti levittäytynyt yhtiö joka jatkaa laajentumistaan edelleen kehittyville markkinoille. Näissä markkinoissa piilee valtava potentiaali nousevan elintason ansiosta, mutta toki korruptioon ja tai muuten epävarmaan maailmanpolitiikan tilanteeseen liittyy aina oma riskinsä markkinavaltauksessa. Länsimarkkinoiden vakaa tilanne toimii vankkana pohjana laajentumiselle uusille markkinoille vaikkakin Pepsico tarjoaa haastetta ja vastusta varmasti kotimarkkinoilla. Coca Cola on onnistunut laajentumaan huomattavasti enemmän maailmalla kun Pepsico, mutta Pepsico:lla on muita tuoteryhmiä joilla se hankkii itse asiassa noin puolet tuloistaan.

Binäärioptiosijoittajan kannattaa miettiä Coca Colan laajentumisessa riskin aiheuttamaa kurssilaskua tai vaihtelua siinä kohtaa, kun jokin markkina pettääkin odotukset. Toisaalta valtavan yrityksen kokoliikevaihtoon mikään yksittäinen markkina tuskin aiheuttaa suurta heilahdusta miljardiluokan yhtiön arvostukseen. Näitä täytyy pohtia kun asettaa sijoitustaan nousun tai laskun puolesta ja toisaalta sijoituksen ajan pituuden tunneiksi päiviksi vai viikoiksi. Binäärioptio sijoittaja voi saada apua sijoitustoimintaansa ammattilaisten signaalipalveluista ja kaupankäyntirobotista, jolla saa varmasti nostettua omaa onnistumisprosenttiaan paremmaksi.

 

Tutustu tätä kaupankäyntirobottiin

 

Aasian markkinoilta voimakkaasta kasvusta on odotettavissa myös Coca Cola yhtiölle merkittävää kasvua, koska siellä bkt kasvu on ollut luokkaa 8-10% useampia vuosia samalla kun Euroopan talous laahaa housut kintuissaan 0 ja1 % kasvun välillä, ja USA:kin alkaa vasta kunnolla toipua finanssikriisin jälkeisistä suvantovaiheestaan. Tästä kasvusta on yritysjohdolla aikomus päästä osalliseksi kunnolla.

Pahin kilpailija Pepsico

Coca-Colan pahin kilpailija Pepsico, toinen virvoitusjuomajätti, joka on ollut kilpailija käytännössä alusta asti. Juomateollisuuden lisäksi Pepsicolla on suuri valikoima muita oheistuotteita kuten sipsejä snackejä ja muuta sellaista. Pepsi siis kilpailee myös muilla alueilla muiden yhtiöiden kanssa kuin pelkästään virvoitusjuomissa Coca Colan kanssa. Muista liiketoimista Pepsillä tuleekin reilu puolet vaihdostaan. Voimakas vastakkainasettelu on silti aina ollut osa näitä kahta yritystä, ja ymmärtäähän sen kun tuotteet ovat juomapuolella hyvin samanlaisia, ainakin nimikko tuotteet.

Pepsin strategiana ei tähän asti ainakaan ole myöskään ollut laajentuminen samassa mittakaavassa kuin Coca Colalla, tai sitten eivät ole onnistuneet siinä niin hyvin. Kummin vain, niin vain kolmasosa sen vaihdosta tulee kehittyviltä markkinoilta ja suurin osa kotimarkkinoilta Yhdysvalloista. Coca Colalla taas valtaosa tulee jo muualta, noin neljä viidesosaa. Hieman eri strategiat tarjoavat hiukan erilaisen mahdollisuuden myös sijoittajalle.

Coca-Colaan sijoittaminen

Binäärioptioilla sijoittaessa nousun puolesta voisi olla varmin, kun on oletettavissa, että vakaa kasvu ja laajentuminen jatkuvat entiseen malliin. Kaikkeen pitää silti varautua ja kasvua edes maailman vahvimman brändin yritykseltä ei pidä pitää itsestään selvänä. Jotta osakkeen arvo voi jatkossa nousta, sitä vastaan nettotulosta täytyy tulla vähintään vanhaan malliin, mielellään enemmän. Pystyykö Coca Cola tähän, jää nähtäväksi. Voit lyödä puolesta tai vastaan.

Muita vinkkejä ja sudenkuoppia sijoittakäyttäytymisessä voi lukea muista artikkeleista.

Meidän ykkössuosituksemme binäärioptiosijoittamisen aloittamiseen on tällä hetkellä Banc De Swiss. Heillä on tarjolla selkeä suomenkielinen ohjelmisto ja erinomainen bonusohjelma uskollisille asiakkaille. Avaa ilmainen sijoitustili alla olevasta painikkeesta.

binäärioptiot

avaa sijoitustili3

 

Etusivulle

Coca-Colaan sijoittaminen on huhtikuu 15, 2015 rated 4.7 of 5
About Jan Magnusson (36 Articles)
Jan Magnusson is the main author at www.binary24h.com. He has worked in finance industry for 6 years. Jan holds a Master's degree in Economics.
Contact: Google+

binäärioptio robotti