Uusimmat artikkelit

Nuorena sijoittaminen

Vanha sananlasku: ”Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa”, ei ole ihan tuulesta temmattu ja sopii sijoitusmaailman varsin hyvin. Osaaminen karttuu vuosien varrella virheistä ja onnistumisista, mutta sijoitusmaailmassa on toinen tärkeä seikka, joka vaikuttaa tuottoihin, nimittäin aika. Tyypillisesti mitä pidempään sijoittaa, sitä enemmän ehtii kasvattaa tuottoa tuotoille tai korkoa korolle periaatteella pääomiaan, riippuen minkä tyyppiseen instrumenttiin ne on sidottu. Binäärioptiolla ehtii pidemmässä ajassa tehdä useamman sijoituksen kuin lyhyessä.

Sijoittamisen oppiminen

Ihminen oppii virheistään, tai ainakin toiset oppivat. Sellainen ihminen joka haluaa kehittyä, analysoi tekemiään virheitä ja epäonnistumisia, perehtyy niiden syihin ja yrittää miettiä kuinka voi tehdä ensi kerralla paremmin. Tulokset toimivat palautemekanismina, jonka perusteella järkevä yksilö muuttaa tekemistään, jos jokin malli tai tapa ei toimi halutulla tavalla. Palautteen kautta on kaikkein helpoin oppia, varsinkin negatiivisen ja tuloksiin sidotun palautteen. Esimerkiksi Tammikuuilmiö perustuu paljolti virheiden korjaamiseen vuoden lopulla kun huonoja sijoituksia karsitaan pois.

Positiivia onnistumisia pidetään usein oman hyvän analysoinnin ja tietotaidon aikaansaannoksina ja otetaan kaikista onnistumisista kunnia itselle. Usein niistäkin on kuitenkin opittavaa ja kannattaa tarkastella onnistuiko tämä sijoitus sen takia, että osuit perustellusti oikeaan ja kurssi laski tai nousi juuri siitä syystä kuin olit alun perin ajatellut, vai voiko kurssin muutoksiin ollut myötävaikuttamassa jotkin sellaiset uutiset, joita et voinut mitenkään ennakoida, mutta tällä kertaa ne sattuivat olemaan suotuisat. Jälkimmäisessä tapauksessa, kun kurssin kehitys ei mennyt omien perusteluiden takia vaan tuurilla samaan suuntaan kun olit ajatellut, niin kannattaa tulevaisuudessa olla tarkkana. Kaikki uutiset eivät todellakaan ole aina sinulle positiivia vaikka nyt niin kävikin.

Rahaa

Pitkäjänteisyys ja sijoitusten analysointi

Sijoittamisessa tärkeää ei olekaan osua kerran tai kaksi oikeaan ja saada tuottoa, vaan tietää miksi osui oikeaan ja miksi kurssille kävi niin kuin kävi. Vain oppimalla ja tietämällä taustalla vaikuttavat tekijät, voi alkaa onnistumaan sijoituksissaan huomattavasti useammin siten, ettei koko toiminta ole pelkkää veikkausta ja hyvää tuuria. Vain siten voit aikaansaada kestäviä tuloksia ja parantaa toimintaa matkan varrella. Tämä on juuri niitä syitä, miksi kannattaa aloittaa nuorena, jotta voi kehittyä huipuksi analysointikyvyissään.

Sijoittamisessa tulokset ja sitä kautta saatu palaute omista tekemisistään on melko suoraan nähtävissä. Koska tulokset näkyvät rahassa, monet suhtautuvat tuloksiin melko vakavasti. Kaikilla sijoittajilla on hyviä ja huonoja aikoja. Toisilla hieman enemmän kuin toisilla, eikä se pitkässä juoksussa ole tuurista vaan taidosta ja kärsivällisyydestä opiskella sijoittamista, perehtyä kohteisiin, perehtyä markkinoihin, seurata markkinoiden ja maailman talouden kehitystä, seurata kilpailijoiden toimia ja kaikkea muuta sijoittamiseen liittyvää. Kokonaisvaltainen analysointi sijoituskohteesta ja sen arvostukseen vaikuttavasta markkinasta on elintärkeää tietoa sijoittajalle. Myös yleinen suhdanne vaikuttaa, koska globaalissa taloudessa kun yhdellä menee hyvin, se tahtoo vetää mukanaan muita, kun menee huonosti, se vaikuttaa myös asiakkaisiin ja alihankkijoihin ja näin suunnan muutokset kertaantuvat yrityksestä toiseen ja maiden välillä. Lukemalla oppii teoriaa ja kokeilemalla käytäntöä. Kannattaa aloittaa ajoissa.

 

Nuorena sijoittaminen

Kuten sanottua sijoittamisessa aika on sijoittajan puolella. Maailman historiassa pörsseissä on ollut isoja nousuja ja laskuja, suoranaisia romahduksia ja mustia maanantaita, siitä huolimatta pitkässä juoksussa osakekurssit ovat nousseet ja niitä kuvaavat indeksit monikymmen- tai jopa satakertaistaneet arvonsa vuosikymmenten kuluessa. Siinä missä yksittäisten osakkeiden arvot ovat nousseet monikymmenkertaisiksi, myös kokonaisia markkinoita seuraavat indeksit ovat nousseet samassa suhteessa, luonnollisesti. Tämä vain havainnollistaaksemme sitä, että yhden tai kahden vuoden nousulla tai laskulla ei ole juuri väliä kokonaisuuden kannalta, vaan pitkäjänteisellä sijoittamisella tahtoo jäädä voitolle väkisinkin, kun kaksi asiaa toteutuu. Ensimmäiseksi 1. Salkku on riittävän hajautettu eli olet sijoittanut riittävän moneen erilaiseen kohteeseen, ja 2, kun aika väli eli sijoitushorisontti on riittävän pitkä.

Nuorena sijoittaessa on myös se etu, että sijoitettavat summat ovat tyypillisesti pienempiä, eli se mitä ehkä joutuu maksamaan oppirahoja, ei usein ole kovinkaan merkittäviä summia eikä harmita kovin pitkään jos jokin sijoitus ei onnistunut. Tätä sijoittamista voi varsin hyvin myös harrastaa kotoa käsin. Pienellä rahalla sijoittaminen ei myöskään kaada henkilökohtaista taloutta jos muutama satanen sulaa sijoitusten arvosta ennen kuin niitä on tarkoitus realisoida. Työelämässä ollessaan summat voivat olla reilusti suurempia ja mielipaha myös sitä kautta kovempi jos joku sijoitus ei mennytkään ihan nappiin. Edelleen täytyy muistaa, että kenenkään sijoitukset eivät onnistua aina ja kaikkialla. Ihan jo siitä syystä, että kukaan ei osaa ennustaa luotettavasti ja 100% varmasti. Tässäkin aika korjaa kurssilaskuja ja tasoittaa tuottoja pitkällä aikavälillä.

Otetaan esimerkkilaskelma siitä miten pienetkin tuotot muodostuvat isoiksi kun aikaa on riittävästi

Jos sijoitat 10 000 euroa ja saat sille keskimääräistä tuottoa 10% vuodessa, niin yhtenä vuotena olet saanut 1000 lisää pääomaa. Kun ”unohdat sijoituksesi” ja annat sen kasvaa joka vuosi tuon 10%, esimerkiksi 10 vuoden ajan, sinulla ei suinkaan ole lopussa 20 000 vaan tuottoa tuotolle periaatteen takia liki 26 000kun jokaisen edellisen vuoden tuotto alkaa kasvaa tätä 10% tahtia. Jos sijoittaisit esimerkiksi lapsellesi syntymähetkellä 10 000 euroa ja antaisit tämän summan ja siihen kertyneet tuotot hänelle 20 vuotislahjaksi, niin tällä 10% tuotto olettamuksella hän saisi yli 67 000 euroa. Summa kasvaa näinkin suureksi koska jälkimmäinen 10 vuotisjakso alkaa tuolla ensimmäisen esimerkin loppusummalla eli 26 000 eurolla, joka taas kasvaa 10% tuottoa vuosittain. Esimerkki on toki kuvitteellinen, ja osakemarkkinoiden tuotossa keskiarvo on noin 8% tienoilla ja esimerkki olettaa, että osingot voisi sijoittaa verottomasti uudelleen. Joissakin rahastoissa tämä onkin mahdollista.

Aika on rahaa. Pitkä aika on paljon rahaa

Palataan hetkeksi tähän päivään. Laittamalla pieniäkin summia sijoituksiin jo tänään, ehdit kerryttää merkittäviä summia, kunhan kärsivällisyyttä on odottaa riittävästi ja jaksat yrittää. Pienistä takaiskuista ei kannata lannistua, vaan yrittää vain uudestaan ja antaa ajan toimia puolellasi. Ei kenestäkään päivässä tule miljonääriä sijoittamalla, jos summa nyt on jokseenkin normaaleissa mitoissa, mutta ajan kanssa monilla on siihen realistinen mahdollisuus. Mitä useammin saat positiivista tuottoa pääomallesi, sitä nopeammin se kasvaa ja saat nämä tuototkin kasvamaan. Esimerkin 10% tuotto vuosittain on vain suuntaa-antava keskiarvo, jolla on hyvä havainnollistaa tuottoja. Viimevuosien osakekurssien tuotot ovat nousukausina olleet jopa 30% vuodessa, joten jo kolmessa vuodessa pääoma yli kaksinkertaistuu.

Binäärioptioilla tuotot voivat olla jopa yksittäisistä sijoituksista 60-90%. Näitä voi vieläpä tehdä useampia jopa päivässä. Robottia ja vinkkipalvelua käyttämällä pääset todennäköisesti parempiin tuottoihin. Koko sijoitettavasta omaisuudesta kannattaa sijoittaa yksittäiseen kohteeseen vain osa. Tämä on osa hajauttamista, josta jo aiemmin puhuttiinkin, eikä sen tärkeyttä voi liiaksi painottaa. Riskinhallinta on etukäteen varautumista pahimpaan ja kun on kunnolla varautunut, ei pahin edes käy kohdalle. Nuorena kun alkaa sijoittaa pääsee nauttimaan sekä ajan tuomasta edusta, että itse oppimaan matkanvarrella paljon. Mitä nopeammin aloitat, sen enemmän tuottoja saat. Mitä kauemmin sijoitat, sitä varmemmin ja enemmän tuottoja tulet saamaan. Olet sitten nuorempi tai vanhempi, tänään on hyvä päivä alkaa muuttamaan tulevaisuuttasi ja aloittaa sijoittamaan.

Avaa nyt ilmainen sijoitustili Banc De Swissiin alla olevasta painikkeesta.

binäärioptiot

avaa sijoitustili3

Nuorena sijoittaminen on huhtikuu 24, 2015 rated 4.5 of 5
About Jan Magnusson (36 Articles)
Jan Magnusson is the main author at www.binary24h.com. He has worked in finance industry for 6 years. Jan holds a Master's degree in Economics.
Contact: Google+

binäärioptio robotti